Eroavaisuuksia tulee kuitenkin siinä, että urheilijoilla on usein kisakausia, säännöllinen päivärytmi sekä tukena hänellä on tiimi, joka auttaa niin treenauksessa, kehonhuollossa kuten myös jopa ravitsemuksen kanssa. He voivat priorisoida levon, palautumisen sekä tietävät miten treenataan johdonmukaisesti. Kun taas mietitään laulajaa tai keikkailevaa artistia, mukana matkassa voi olla bändin muusikot. Taustalla tekee töitä ehkä tuottaja levytysten yhteydessä ja jotkut laulajat panostavat säännölliseen lauluvalmennukseen. Keikkailu tapahtuu yleensä yöaikaan ja paikoille matkataan pakussa tai henkilöautossa. Joskus paikan päällä on majoitus ja ruokailu järjestetään keikkapaikan mahdollisuuksien mukaan. Keikkoja saattaa olla riippuen laulajasta kerran pari kuussa tai hän voi olla vaikka 15 päivän kiertueella ja siirtymiset on aamuisin tai öisin. Myös urakehitys ja taiteellinen suunta on omissa hyppysissä. Siksi kysymys kuuluukin, miten voimme laulajina pitää itsestämme huolta kuten urheilija ja säilyttää että parantaa kisakuntoa?
Treenaa setti säännöllisesti läpi kokonaan Muista, että jos esiinnyt 3 x 45 minuuttia illassa, sinulla tulee olla myös säännöllisiä treenejä joissa treenaat saman verran ettei uupumus keikalla yllätä. Vaihtele settiä ja tee siitä itselle mieleistä ja hauskaa. Nesteytys pitkin päivää Jotta elimistömme pysyy optimaalisesti nesteytettynä sinun täytyy juoda pieniä määriä usein ja tarpeeksi. Pitkät harjoitukset lisää nesteen tarvetta jopa 1-1,5 dl per tunti. Ota siis tavaksi kantaa vesipulloa mukana. Priorisoi palautuminen ja ota äänilepoa tarvittaessa Kuuluuko sinun treeniohjelmaasi mitä palautumisharjoituksia? Muistatko levätä tarpeeksi? Miten kauan äänen palautuminen normaaliksi kestää keikan jälkeen? Jos sinusta tuntuu, ettei ääni kestä useamman päivän keikkaputkia, on syytä käydä laulunopettajan luona tarkistamassa laulutekniikkaa. Kehon jännitykset ja rentoutuminen Laulajan keho on hänen instrumenttinsa ja siitä kannattaa pitää hyvää huolta. Esimerkiksi laulajiin erikoistunut hieroja ja/tai osteopaatti osaa löytää kropan jumit, jotka vaikuttavat suoraan esimerkiksi leuan toimintaan tai auttaa rentouttamaan muita kehon jännitystiloja. Omaa kroppaa kannattaa huoltaa säännöllisesti ja päivittäiset teot liikunnan ja syömisen saralla on loistava tapa parantaa omaa hyvinvointia. Mitä sinä teet säännöllisesti pitääksesi instrumenttisi kunnossa? Ketä sun tiimissä on?
0 Comments
|
Saara Mustonen
Laulaja, laulunopettaja ja äänenkäytön kouluttaja. Kategoriat
All
Arkisto
September 2024
|