Kun ystäväni Hanna Hush pyysi minua mukaan keikallensa Kustom Kultureen valokuvaamaan ja nauttimaan illasta, ei oikeastaan tarvinnut miettiä kuin mitä laittaisin päälle ja heittäisinkö jalkaan punaiset vai mustat maiharit.
Kustom Kulture on mahtava pitkän linjan kustom-tapahtuma, jossa itsekin olen päässyt esiintymään! Paikalle päästyäni minut imaisee mukaan suvereeni yhteenkuuluvuuden tunne sillä kaikki nauttivat hetkestä, jossa mielessä pyörii ainoastaan rock ’n’ roll ja kustom-elämäntyyli. Pinstripe-kyltit, hiuskukat ja vaatteet nahka-asusteineen on sommiteltu niin ettei hallin mikään nurkka ole jäänyt käyttämättä. Musiikki oli minulle se illan kohokohta. Hannan ja hänen yhteensä keikka oli timanttinen, kuten aina. Etenkin uusien biisien ja jo tunnettujen hittibiisien imu vei mennessään ja huomasin joutuvani keskittymään valokuvaamiseen ettei menisi pelkästään joraamisen puolelle. Hannan ääni täytti hallin messevästi ja saundit olivat priimaa, ihan sama mistä päin heitä kuunteli. Huomasi, että kitarasoolot oli tarkkaan mietitty tuomaan biisien monipuolisuus esille ja kokonaisuus oli todella upeasti hitsaantunut yhteen. Toinen illan bändi mitä odotin, oli Knucklebone Oscar. Hänen räjähtävä energiansa oli yhtyeen punainen lanka, mutta koko orkesteri oli kerrassaan loistavassa vedossa eikä kukaan jäänyt illan aikana seinäruusuksi. Lavalla oli liikettä ja mahtavaa röyhkeää vallantunnetta, joka tarttui myös rehvakkaasti tanssivaan yleisöön. Oscar oli kertakaikkiaan liekeissä soittaessaan läpi yleisön sooloaan ja antaessaan kaikkensa. Kokonaisuudessaan huomasi, että valaisuun ja saundeihin oli laitettu ajatusta ja ideaa. Todella silmiä ja korvia hivelevä ilta. Kiitos, että sain olla osallisena ✨ ps. Klikkaamalla saat kuvat isommiksi! Comments are closed.
|
Saara Mustonen
Laulaja, laulunopettaja ja äänenkäytön kouluttaja. Kategoriat
All
Arkisto
March 2025
|