Uuden kappaleen opettelu on jännittävää, ihanaa ja erittäin palkitsevaa. Ajoittain se voi olla myös hieman turhauttavaa, varsinkin jos yrittää kopioida levyn laulusaundin ja -tyylin tarkasti sanasta sanaan. Levyllä laulu kuulostaa helpolta ja siinä on paljon erilaisia nyansseja sekä saundeja tasapainossa. Myös äänenvoimakkuus on lähestulkoon sama läpi kappaleen.
Miksi sitten kappaletta harjoitellessa laulaminen tuntuu hankalalta ja/tai kurkku käheytyy harjoittelun päätteeksi? Onhan levynkin laulaja saanut laulettua biisin ongelmitta, miksi minulla on haasteita? Syitä voi olla monia mutta keskitytään tällä kertaa äänenvoimakkuuteen. Huomioithan, että jokainen laulaja on yksilö ja tämän kirjoituksen tarkoitus on tuoda esiin huomion arvoisia asioita, ei korvata kasvokkain tapahtuvaa opetusta.
Mennään nyt itse asiaan. Studiossa laulun jälkituotannossa ääntä voidaan muokata todella paljon. Lauluun lisätään kompressori, sen EQ:ta säädetään, äänenvoimakkuudet tarkistetaan ja mahdollisesti käytetään vielä autotunea. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laulua siloitellaan, sen virettä korjataan ja äänenvoimakkuutta tasoitetaan niin, että korkealla äänenvoimakkuudella kohdat kuulostavat hiljaisemmalta ja hiljempaa, jopa kuiskaten, lauletut kohdat tulevat lujempaa.
Kysymys kuuluu siis, miksi äänenvoimakkuus on tärkeää huomioida? Silloin kun harjoittelemme uutta kappaletta on tärkeää tiedostaa se, että akustisesti laulaessa on täysi mahdottomuus saada kuiskauksen kaltainen laulu sekä kertosäkeen voimalla laulettu metallinen saundi kuulumaan yhtä vahvasti. Jos huokoista ääntä alkaa puskemaan tai korkeita ja voimakkaita ääniä ei tue tarpeeksi, voi ääni kuulostaa kireälle, epävireiselle tai se voi alkaa käheytymään.
Myös live-konserteissa laulumikrofoniin voidaan laittaa kompressointi päälle. Tämä tarkoittaa sitä, että hiljaiset osuudet tulevat reaaliaikaisesti kovempaa ja voimakkaammat lauluosuudet sitten vastavuoroisesti hieman hiljempaa. Tämän vuoksi kompressointia käyttävät laulajat voivat pitää mikin etäisyyteen suusta muuttumattomana vaikka selkeästi kuulemme, että kappaleen intensiteetti ja äänenvoimakkuus muuttuu.
Kuuntele alla oleva esimerkki levyversiosta ja editoidusta acapella versiosta:
Ero on suuri, eikö vain?
Tämän vuoksi, jos mahdollista, kuuntele aina mahdollisimman akustisesti nauhoitettu live-veto levyversion ohella. Näin kuulet (ja näet) muutokset mm. äänenvoimakuudessa ja mahdollisesti voit myös havainnoida mikrofonitekniikkaa.
Mukavia hetkiä uusien laulujen oppimiseen ja tervetuloa laulutunneille!
Saara Mustonen on helsinkiläinen laulaja, saksofonisti ja laulunopettaja. Hänelle laulajuus on elämäntapa ja se näkyy hänen suhtautumisessaan keikkailun kestävään laulutekniikkaan ja äänenhuoltoon, kahvinhuuruisena nörtteilynä esiintymistekniikkasta sekä haluna auttaa muita laulajia eteenpäin. Jos laulamiseen ja äänenkäyttön liittyvät aihealueet kolahtavat, olet oikeassa paikassa.
Tervetuloa!