Juuri nyt elämme aikaa, jolloin joudumme kyseenalaistamaan kaiken. Erityisesti sen, mitä youtuben satunnaistoisto tuo meidän soittolistoillemme. Kuuntelin tässä taannoin erästä kappaletta: se svengasi, fraseeraus toimi, äänenpainotukset olivat osuvia. Puolivälissä tajusin: laulaja ei hengitä koskaan ja ääni vaan liukuu melkein kahden oktaavin välillä saumattomasti. Tässä on jotain hämärää. Se oli liian kliinistä, liian virheetöntä. Ihan kuin kolme suosikkiartistia olisi tuotu samaan huoneeseen ja valittu heidän parhaat ominaisuudet.

Sitten selvisi totuus: kyseessä oli tekoälyn tuottama ja toteuttama kappale.

Ensimmäinen reaktioni oli, myönnettäköön, pieni pelon tunne. Ehkä myös vähän hävetti, että olin mennyt halpaan. Miten tekoäly voi kuulostaa näin hyvältä, ehkä jopa ihmiseltä? Mutta laulunopettajana huoleni kääntyi heti tulevaisuuteen: Mitä standardeja vasten seuraavat laulajasukupolvet peilaavat itseään? Miten kilpaillaan täydellisyyden illuusiota vastaan?

Juuri siksi olen kallistunut siihen, että tulevaisuudessa epätäydellisyys ja rosoisuus ovat valttikortteja, jotka pitää uskaltaa lyödä pöytään.

On epärealistista odottaa täydellisyyttä. Ihmismielen parhaita puolia on se, että mieli voi muuttua ja meillä on taito improvisoida odottamattomissa tilanteissa ja tehdä siitä hetkestä kokemisen arvoinen. Keikoillakin käydessä se eskapismi, hetken huuma, se tilanne kun artisti täydessä flow-tilanteessa laulaa odottamattomia linjoja. Se on se hetki, josta maksamme kuuntelijoina. Nämä inhimilliset hetket, jotka kaappaavat mukaansa.

Siksi kysynkin:

"Miten teet tästä oman näköisen?”

”Millaisten lasien kautta luet tätä tekstiä?”

”Jos sinä olisit tämän tekstin kertoja, millaista muutosta sinä haluaisit saada aikaan?”

Kuuntelijoina me emme halua valmiiksi pureskeltua ja virheettömäksi tuotettua pakettia, vaan haluamme kuunnella kappaleen ja kokea sen oman elämämme kautta. Haluamme sen tunteen, että tämä biisi sopii juuri nyt meidän elämäämme koska …  Ja ne syyt ovat kaikille erilaiset. Me kaipaamme aitoutta ja läsnäoloa.

Joten, tässä on minun haasteeni teille: Antakaa eletyn elämän kuulua laulussanne.

Jos sinulla on sydän särkynyt, äänesi saa murtua. Jos takana on ollut vaikea vuosi, se saa näkyä lyriikoissa. Olkaa niitä, jotka uskaltavat olla rehellisesti epätäydellisiä.

Minä en, ja uskon ettei moni muukaan, etsi teknistä täydellisyyttä. En ole sitä itse asiassa koskaan musiikista hakenutkaan. Ainoa asia mistä pidän kiinni on se, että kaikki IHMISEN tuottamat äänet voidaan tehdä terveellä ja turvallisella laulutekniikalla. Varsinkaan nyt, kun tekoäly voi luoda illuusion virheettömyydestä milloin vain, meidän voimavaramme on juuri siinä, mihin kone ei pysty: aitojen kokemusten ja tunteen välittämisessä.

Älä pelkää säröjä tai inhimillisyyttä, ne kuuluvat elämään. Ne ovat sinun tunnusmerkkejäsi ja se erottaa sinut algoritmeista.

Annetaan tarinamme kuulua – kaikkine rosoineen!