Voit valita joko uuden tai jo entuudestaan tutun kappaleen. Voit myös valita tiettyjä laulufraaseja, joita haluat harjoitella. Otathan mukaan muistiinpanovälineet, vesipullon sekä treeninauhoituksen tai taustanauhan jos haluat treenata omia kappaleitasi. Biisin sanoja ei tarvitse osata ulkoa. Jos kuitenkin haluat perehtyä kappaleen tulkintaan, on suositeltavaa, että kappale osataan ulkoa kokonaisuudessaan.
Ensimmäisellä laulutunnilla tutustun sinuun ja tapaasi käyttää ääntä. Testaamme eri harjoitteita ja skannaan läpi äänenkäyttöäsi laittaen merkille millaiset harjoitteet tuovat toivomaasi tulosta. Keskustelemme millaisia toiveita ja tavoitteita sinulla on äänenkäytöllesi. Tuntien edetessä muodostamme sinulle harjoitussuunnitelman tukemaan tavoitteitasi ja viilaamme tätä suunnitelmaa kehityksesi mukaan.
Laulutunneille voit tulla joustavasti silloin kun se sinulle sopii parhaiten. Tavoitteesi myös määrittelee sitä, miten usein tunneilla kannattaa käydä. Vasta-aloittelijoille suosittelen ainakin alkuun tunteja joka viikko tai joka toinen viikko, jotta mahdollisesti uudet tekniikat jäävät lihasmuistiin. Edistyneet tai ammattilaulajat osaavat itse arvioida milloin laulutunneista on heille hyötyä. Tyypillisimmin valmistaudumme uuteen musiikkiin studioprepin tai kiertuevalmennuksen merkeissä.
Kyllä, kaikki voivat oppia laulamaan.
Laulaminen on todella henkilökohtainen asia. Haluan, että laulajani voivat tuoda esille tyytyväisyytensä tunteihin ja samalla pitää yksityisyytensä. Tämän vuoksi laulajien kokemuksissa on vain etunimi. Ikä ei ole oleellinen asia laulutunneilla ja sen vuoksi se on suosituksissa vain, jos laulaja sen haluaa kertoa.
- Mieti etukäteen mitä haluat laulaa ja ota valmiiksi taustanauha esim. Ipadista, puhelimesta tai tietokoneelta.
- Mieti tarvitsetko sanoja ja mistä haluat niitä lukea.
Voit ladata kappaleen esimerkiksi joko Google driveen tai SoundCloudiin piilotettuna raitana.
Google drive: muista antaa katseluoikeudet linkin saajalle tai jaa se suoraan sähköpostiini katseluoikeuksin.
SoudCloud:
Track details:
Track Pricacy - private
Description: tänne voit liittää biisin sanat, jos haluat.
Advanced settings: laita pois päältä kaikki "access setting" alla olevat oikeudet. Etenkin suorien latauksien salliminen. Itse en jaa tai lataa minulle lähetettyjä kappaleita, mutta sinulla voi olla tarvetta jakaa tai soittaa kappaletta toisessa yhteydessä. joten on hyödyllistä jo nyt tarkistaa yksityisyysasetukset kuntoon.
Älä lähetä minulle liitteitä. Voit myös halutessasi perustaa kansion, johon lataat
Tietokoneella:
- Lataa Zoom laitteellesi ja avaa "audio settings"
- Paina "Enable original sound for musicians"
- Poista täppä laatikosta "automatically adjust microphone volume"
- Laita täpät: "high fidelity music mode" ja "echo cancellation"
- Paina "advanced settings" ja valitse "echo cancellation" asetukseen "auto"
Iphonella:
Parhaan äänenlaadun saat kun aktivoit "original sound" asetuksen Zoomissasi. Puhelimella se täytyy tehdä kaksivaiheisesti, ensin asetuksissa ja sen jälkeen puhelussa.
Zoom-asetuksissa:
Tarkista että Zoom on päivitysten osalta ajan tasalla ja sinulla on viimeisin versio käytössä.
Avaa Zoom -sovellus
Paina oikeasta alareunasta on kolme pistettä ja "more"
Settings osan alla on "audio"-osio, klikkaa se auki
Valitse "audio profile: original sound"
Sen jälkeen zoom puhelun aikana pitäisi näkyä oikeassa alareunassa olevasta kolmesta pisteestä painamalla "enable original sound".
Ota yhteyttä:📍Vallila, Helsinki / ✉️ info (a) rockinbirdvocals.com