Kiitos kaikille laulutuntivarauksista! Niitä on tullut runsaasti ja olen kyllä otettu siitä miten loppuvuosi on täyttynyt parin viikon sisällä! Tällä hetkellä tilanne on se, että kysyntä oli niin suurta ja loppuvuoden laulutuntikyselyt hoidetaan vain sähköpostitse.
Uudet laulajat, ottakaa tammikuussa yhteyttä sillä tämän vuoden osalta kaikki vapaat ajat on loppuunmyyty. Jos sinulla on tuntipaketti päättymässä ja laulutuntiaikoja sen puitteissa buukkaamatta, otathan pikaisesti yhteyttä niin sovitaan miten edetään. Laulutuntupaketit ovat voimassa seuraavasti: 10 kerran paketti 6kk ostopäivästä, 5 kerran paketti 3 kk ostopäivästä ja 3 kerran paketti 6 viikkoa ostopäivästä. Tämä vuosi on ollut todella palkitseva ja opettava. Olemme päässeet yhdessä laulamaan kaikkea popista souliin ja rokista bluesiin. On veivattu tuttuja kappaleita sekä opittu uusia yhdessä. Tänä vuonna aloitteleville artisteille lauluvalmennus sisälsi lavaesiintymista, mikrofonitekniikkaa, studiotekniikkaa, omien biisien läpikäyntiä ja keskusteltiin mm. esiintymissopimuksista ja lavakartoista. Myös oman artistikuvan kirkastamista käytiin läpi mm. referenssien kautta ja omien tulevaisuuden unelmien kautta. Kiitos jo nyt kuluneesta vuodesta ja rokataan loppuvuosi maaliin 🫶
0 Comments
Tuntuuko, ettei laulaminen etene? Hukkuuko omat saavutukset arjen sekaan? Unohtuuko omat lempiharjoitukset juuri ennen laulutreenin aloittamista? Jos vastasit kyllä, treenipäiväkirjasta voisi olla sinulle hyötyä. Jo alkuun muistutan siitä, että treenipäiväkirjan on tarkoitus lisätä motivaatiota, auttaa muistamaan ja selkeyttää laulutreeniä. Ei luoda siihen lisää esteitä tai kynnystä.
Tärkeää on kirjoittaa mahdollisimman yksinkertaisesti, sillä tilaa on tietoisesti jätetty vähän dokumenttiin per kenttä. Tässä muutama esimerkki miten voit raportoida treeneistä. Harjoitukset
Ohjelmisto:
Laulufiilis
Tämän on vain tarkoitus olla aloituspiste omalle matkallesi. Suurin haaste mitä treenipäiväkirjoissa kohtaan on se, että niistä tehdään liian monimutkaisia ja raskaita. Toimivin on se, jota tulee käytettyä. Tämän vuoksi kannattaa panostaa yksinkertaisuuteen ja mahdollisimman vähän työtä vaativaan. Toki jos koet, että tarkempi analysointi auttaa sinua niin anna mennä vaan!
Löytyykö sinulta treenipäiväkirja? Auttaako se?
Tässä kuussa laulustudiolla on pystyssä äänentoisto ja voidaan yhdessä tutkia mm.:
Yleisesti ottaen, jos keikkapaikalla on miksaaja, hänelle kannattaa lähettää etukäteen lavakartta, eli kaavio siitä mitä teillä on lavalla ja missä ne sijaitsee. Mukaan kannattaa lisätä linkki omille nettisivuille ja/tai Spotifyyn tai vastaavaan ääninäytteeseen. Näin miksaaja voi tutustua teihin ja teidän kokoonpanoon mahdollisimman pienellä vaivalla. Laulamisiin!
Nykypäivänä välttämätöntä opiskella tuottamista ja/tai palkata tuottaja, jos haluaa tehdä yhtenäisen radiosoittoon kelpaavan albumin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että laulajan täytyy oppia kuulemaan mikä on koneellisesti tuotettua ja minkä voit tuottaa itse akustisesti mutta myös kartoittaa omaan makuaan tuottamisen näkökulmasta. Aihe on moninainen ja varmasti oman juttusarjansa arvoinen, mutta keskitytään nyt laulajan näkökulmaan ennen studioon menoa. Mihin siis tulee kiinnittää huomiota kun kuuntelee biisiä, joka viehättää ja saundaa omaan korvaan hyvältä? 1. Äänenvoimakkuus Studiossa hiljainenkin kuiskaus saadaan tasapainotettua taustaan. Yhdessä lauluketjussa* voi olla useampi kompressori tasoittamassa ottoja ja joissakin tilanteissa voidaan oikein hiljainen osio ottaa erilliselle lauluraidalle ja nostaa pelkästään sen kohdan äänenvoimakkuutta. Myös automatisoinnilla voidaan nostaa tai laskea saman lauluraidan tasoja. 2. Päällekkäisäänitykset Sama laulu on voitu nauhoittaa 2-6 kertaa kertosäkeeseen ja osa lauluraidoista on voitu siirtää oikealle tai vasemmalle (useisiin eri kohtiin), jotta laulu tulee voimakkaasti esille halutulla tavalla. 3. Efektit päällekkäisäänityksiä elävöittämässä Jos haluataan tiettyä laulusaundia voidaan lauluraita tehdä normaalisti ja tämän päälle esimerkiksi kuiskata tai öristä toinen. Näitä voidaan sitten sekoittaa yhteen halutussa suhteessa. Eli kaikkia saundeja ei ole välttämättä edes mahdollista toteuttaa akustisesti. 4. Kaiku ja efektit Hyvin eteeriset biisit ovat usein pullollaan kaikua ja erilaisia efektejä. Mistä tykkäät? Tiedätkö mikä on esimerkiksi pre-delay? tai nauhakaiku? Miten sitten asiassa voisi lähteä navigoimaan? Kuuntele Youtubesta live-versioita, miten ne eroaa levyversiosta? Aloita opiskelemaan tuottamista esim. Garage Bandin tai Reaperin kaltaisten softien kautta testailemalla erilaisia kaikuja, saundeja ja esiasetuksia (pre-settejä). Voit myös tulla laulutunnille keskustelemaan tavoitteistasi ja voimme yhdessä analysoida ja testata sinua kiinnostavia kappaleita. Laulustudiolta minulta löytyy Logic Pro, äänikortti sekä kondensaattorimikrofoni. Kerrothan etukäteen, mikäli haluat laulutunnilla käydä studiotekniikkaa läpi! *yksinkertaisesti: lauluketju tarkoittaa lauluraidalle tehtyjä muokkauksia. Eli missä järjestyksessä laitetaan esimerkiksi kompressori, EQ:n korjaus, de-esseri (poistaa s-suhinoita tietyiltä taajuuksilta).
Kesällä lomailen seuraavat viikot:
Olethan yhteydessä mahdollisimman pikaisesti, jos tarvitset kesälle studiovalmennusta tai esiintymisvalmennusta tiettyyn esiintymiseen! Minun loma-aikani ei kuluta ostetujen laulutuntipakettien käyttöaikaa vaan siirtyy automaattisesti eteenpäin. Kesällä pidän laulutunteja sunnuntaisin vain sopimuksen mukaan. Varaathan sinulle sopivat tunnit mahdollisimman aikaisessa vaiheessa niin saat sinun aikatauluihisi sopivat laulutuntiajat! Heräsikö kysymyksiä tai haluatko keskustella valmennuksesta? Laita viestiä minulle osoitteeseen info@rockinbirdvocals.com
1. Tiedät miten oma mikrofoni toimii
Tunnet oman mikkisi herkkyyden ja sen pienet kommervenkit, joten keikka tuntuu alusta asti varmemmalta. Tiedät tasan tarkkaan miten kaukaa mitäkin kohtaa biisistä täytyy laulaa ja miten saat laulusaundisi optimaaliseksi. 2. Hygienia Et voi tietää kuka toiseen mikkiin on viimeksi laulanut ja milloin sitä on putsattu. Hyväkin mikki voi "mennä tukkoon", jos tarpeeksi moni laulaja on siihen laulanut ilman että sitä puhdistetaan välillä. Tukkoon lauletettu mikrofoni kuulostaa tunkkaiselta ja asialle ei juurikaan voi mitään jos sitä ei tajua käydä itse putsaamassa ennen sound checkiä. 3. Varma saundi Itse tuotu mikki sopii aina omalle äänelle ja se tekee sinun korvaasi tutun saundin. Kaikki mikit saa varmastikin säädettyä pääsääntöisesti itselleen sopivaksi, mutta suosittelen silti etsimään mikrofonin, joka toimii sinulle mahdollisimman vähällä säätämisellä. Oma mikrofoni ei ole ainoastaan helppo tapa lisätä mukavuutta keikoilla ja treeneissä vaan myös avain stressittömämpään sound checkiin silloin kun aika on kortilla. Kun tiedät, että laitteisto toimii, kyse on vain oikeiden säätöjen löytämisestä. Jos sinulla on oma mikseri mukana voit tehdä itsellesi perusasetukset ja muokata niitä tarvittaessa keikkapaikkojen mukaan. Laulutunneille voit tuoda mukanasi oman mikrofonisi, niin voimme yhdessä opiskella mikrofonitekniikkaa ja miten erilaiset säädöt vaikuttavat siihen. Katsomme yhdessä miten ääntä muokataan itselle toimivaan suuntaan ja voimme testailla eri kaikuja erilaisiin biiseihin. Näin voit ottaa ohjat käsiisi laulusaundiisi liittyen heti alusta lähtien ja viestit sujuvammin esimerkiksi miksaajan kanssa.
1. Voit tehdä merkinnät suoraan siihen kohtaan, jossa niillä on merkitystä
Voit toki kirjoittaa erilliselle vihkolle tai paperilapulle, että avaa suuta enemmän toisen säkeistön kolmannessa sanassa. Usein kuitenkin laulaessa keskitytään lukemaan sanoja ja muistiinpanovihkoon ei ehdi kurkkimaan. Tämän vuoksi merkinnät ovat tehokkaampia, jos nämä merkinnät kirjoittaa suoraan siihen kohtaan, missä se pitää tehdä. 2. Voit kirjoittaa itsellesi ohjeita mm. tulkintaan tai laulutyyliin liittyen Haluatko tuoda jotain fraasia enemmän esille tai kenties kasvattaa kappaleen intensiteettiä säkeistö kerrallaan? Sanoihin on helppo tehdä itselle ohjeita ja tätä kautta laulaessa sanoja silmäillessä muistat miten sinun oli tarkoitus laulaa kappale. Voit myös värikoodata tai käyttää erilaisia aksenttimerkkejä nuoteissa/sanoissa. 3. Jos kirjoitat sanat käsin, ne jää silloin paremmin mieleen Tuntuuko kappaleen sanojen oppiminen hankalalta? Kun kuuntelet sanat suoraan kappaleesta ja kirjoitat ne itse ylös paperille kynällä, olet askelen lähempänä sanojen ulkoa muistamisessa. 4. Kun tuot sanat itse, ne ovat varmasti oikein ja ilman kirjoitusvirheitä Laulutunnilla on turhaa käyttää aikaa sanojen etsimiseen ja usein valitsenkin ipadin ruudulle ensimmäiset sanat, jotka näyttävät olevan suht oikeat. Sanoissa voi siis olla pientä heittoa oikeinkirjoituksessa sekä säkeistöjen järjestyksessä. Oli sitten mukanasi tabletti, kännykkä, vihko tai nuottikirja, tärkeintä on se, että merkinnät ja muistiinpanot saadaan kappaleessa siihen kohtaan, mistä niissä on eniten hyötyä. 1. Spotify ja "Fanien kuuntelulistalla"
Spotify analysoi musiikin ja sen kuuntelijat ja luo "samankailtaiset artistit" listauksia vuosien statistiikalla artistien sivuille. Kun kuuntelet omia suosikkiartisteja voit heidän kauttaan löytää samankaltaisia artisteja lisää "fanien kuultelulistalla" osiossa. Spotify on suunniteltu saamaan sinut koukkuun sen kuunteluun, joten kannattaa ehdottomasti hyödyntää tätä ominaisuutta kun etsit itsellesi uutta kuunneltavaa tai treenattavaa. 2. Tuttu biisi, uusi versio Vanhoista hiteistä löytyy uusia versioita pilvin pimein Youtubesta. Haluatko puhaltaa uutta tuulta vanhan kappaleen purjeisiin? Kannattaa tutustua esim. Post Modern Jukeboxiin, sillä he tekevät vintage-versioita nykypäivän hiteistä. 3. Vaihda kieltä Oletko laulanut pitkään englanninkielisiä kappaleita? Nyt voisi olla hyvä aika tutkia millaisia biisejä olisi tarjolla suomeksi tai ruotsiksi! Tämä tuo uutta ulottuvuutta treeneihin ja ehkäpä esimerkiksi tulkinnan kannalta voi olla mielenkiintoista laulaa omalla kotimaisella kielellä välillä. 4. Improvisaatiolla uutta tuttuun kappaleeseen Improvisaatiolla saat ravistettua laulun uusille urille todella tehokkaasti! Miten paljon kappaleen tutusta melodiasta ja rytmiikasta voi poiketa? Miltä kappale kuulostaisi eri genressä laulettuna? Tai ihan täysin eri moodissa kuin yleensä? Voisitko laskea tai nostaa sävellajia? 5. Youtube Kun kerran Youtubeen sukeltaa, sinne voi paikoittain hurahtaa tunti jos toinenkin. Etsi lempiartistisi Youtubesta ja ala selata viereen tulevia ehdotuksia valkaten uusia kappaleita ja itselle tuntemattomia artisteja. Tämä vie aikaa mutta et ikinä arvaakaan miten paljon uutta tätä kautta löytyy. 6. Spotifyn soittolistat Tutustu millaisille soittolistoille kaltaisesi laulajat tai ihailemasi laulajat ovat päätyneet. Voit myös aloittaa oman soittolistan, lisätä sinne 10-20 kappaletta ja Spotify alkaa ehdottamaan linjaan sopivia kappaleita. Lauluniloa ja nähdään tunneilla! Olen kehittänyt tarjontaani palvelemaan paremmin laulajia ja puhujia eri tarpeilla. Sen vuoksi jatkossa minulta voi varata joko 45 min tai 60 min pituisia laulutunteja ja valmennuksia erilaisina paketteina.
45 minuutin laulutunnilla voimme käydä läpi kappaletta ja sen tulkintaa, teknisiä haasteita ja esimerkiksi tutustua millainen sinun ominainen saundi tulisi parhaiten esiin siinä. Päätämme, kuten tähänkin asti, tunnin alussa mihin keskitymme tänään ja räätälöin tunnin sinun toiveidesi mukaan. 60 minuutin laulutunnilla voimme työskennellä syvemmin biisin sisällä ja halutessasi ehdimme käsittelemään tämän lisäksi myös artistiuttasi, esiintymistä tai esimerkiksi äänentoistoa. Tässä on uusi hinnasto: 45 min laulutunti / puhetunti 58€ 5 x 45 min laulutuntipaketti 276€ 10 x 45 min laulutuntipaketti 522€ 60 min laulutunti / puhetunti 71€ 60 min paritunti 95€ 5 x 60 min laulutuntipaketti 337€ 10 x 60 min laulutuntipaketti 639€ Viiden kerran paketissa alennus on 5% ja se on käytettävä 3 kk sisällä ostopäivästä. Kymmenen kerran paketissa alennus on 10% ja se on käytettävä 6 kk sisällä ostopäivästä. Kaikki hinnat sisältävät alv 24%.
Pomodoro -tekniikka
Valitse esimerkiksi kolme asiaa, jotka tekemällä tänään olet lähempänä tavoitteitasi. Kirjoita ne ylös. Aseta ajastin esim 25 minuuttiin tai 15 minuuttiin ja työstä yhtä asiaa kerrallaan. Näin fokus säilyy ja sinulla on selkeä aikajana työllesi. Tauot pitävät mielen virkeänä ja aikaraja auttaa keskittymään. Mel Robbinsin 5 sekunnin sääntö Aivojen toimintaikkuna on vain viisi sekuntia ja sen jälkeen mieleen alkavat tulemaan kaikki ajatukset miksi asiaa ei pitäisi tehdä tai miksi johonkin ei pitäisi ryhtyä. Laskemalla taaksepäin 5, 4, 3, 2, 1 ja yksinkertaisesti aloittamalla tekemään aivot eivät laita ehdi heittämään kapuloita rattaisiin ja sinusta kuoriutuu henkilö joka tekee, vaikka ei huvittaisikaan. Olet laulaja, joka sitoutuu harjoitteluunsa. Tärkeintä on vain aloittaa. Aloita kappaleella, joka saa sinut innostumaan Jos otat heti esiin hankalimman kappaleen, joka on työn alla, edessäsi on tuskaiset treenit. Energiataso ja mieli vaikuttaa kaikkeen! Aloita hyvän fiiliksen biisillä ja etene sitten alueelle, jossa sinulla on treenattavaa. Muista myös päättää treenit hyvällä fiiliksellä. Päästä irti täydellisyyden tavoittelusta ja opi itsestäsi Harjoitusten ei tarvitse olla täydellisiä, sillä kaikki päivätkään eivät olet täydellisiä Silloin oppii kaivamaan itsestään esille tekijän, laulajan ja esiintyjän myös silloin kun et ole parhaimmillasi. Tämä, jos mikä, on kullan arvoinen taito. Luo back up plan Tee soittolista fiilistä nostattavista biiseistä tai artisteista, lähde ulos lenkille ja kuuntele! Aktivoi dopamiinintuotantosi ja luo itsellesi hyvä fiilis. Joskus on tärkeää siirtää huomio pois omasta itsestä ja antaa hyvän olon tulla. Mikä on sinun keinosi pysyä motivoituneena? |
Saara Mustonen
Laulaja, laulunopettaja ja äänenkäytön kouluttaja. Kategoriat
All
Arkisto
November 2023
|